Matias Mikkonen

Matias on showmies syntyjään, vanhemmat saivat kuulla kolmivuotiaan suusta, että tästä taaperosta tulee sitten laulaja ja näyttelijä.

Nykyiseen 12 vuoden ikään mennessä kaveri on ehtinyt näkyä muutamassa tosi-tv-sarjassa esiintyjänä sekä heittänyt pientä näyttelijänkeikkaa parissa elokuvassa, joista Hukkakaurat sai juuri ensi-iltansa.

Musiikillinen ura  lähti parisen vuotta sitten laadukkaasti käyntiin Maki Kolehmaisen tallin suojissa. Ensimmäinen keikka oli vaatimattomasti Hartwall Areenalla Elämä lapselle-konsertissa 2014 noin 10 000 silmäparin edessä. Nuoren artistin puntti ei tutissut pätkääkään, lava ja yleisö oli heti hallussa. Albumi #Dissaa ilmestyi keväällä 2015, levyn biiseistä Dissaa ja Hyvät tyypit on tehty videot, joilla on noin miljoona katsojaa, ja Spotifyssa Dissaa on heilunut ykkösenä.

Matias on kotonaan niin liveyleisön kuin kamerankin edessä, kundin vlogien katsojamäärät hätyyttelevät myös miljoonaa.

Lahjakas ja unelmiensa eteen tinkimätöntä työtä tekevä esiteini näkee itsensä tulevaisuudessa monipuolisen esiintyjän roolissa laulajana, näyttelijänä ja juontajana. Matias mielii myös median moniottelijaksi niin kameran eteen kuin ohjaamisen, editoinnin ja käsikirjoittamisen pariin.

Matias on esiintyjänä energinen ja helposti lähestyttävä, yleisöön poikkeuksellisen positiivista latausta säteilevä. Tilanne on kaverilla aina hallussa, ja intensiivinen kontakti yleisöön rakentuu heti ensi metreillä.

Video

https://www.youtube.com/watch?v=_TPzegMR1xQ

 

Snapchat:matiasmikkonen

Instagram: matiasmikkonen

Twitter: matiasmikkonen_

Youtube vlogikanava:

https://www.youtube.com/channel/UC2F5Byxu-ehmcRoo0z-7Yuw

Kielitaito

suomi