Piia Koriseva

Aurinkoinen Piia Koriseva on toiminut juontajana vuodesta 1991 muun muassa Tangomarkkinoilla ja useilla festivaaleilla sekä lukuisissa kauneus- ja laulukilpailuissa. Lisäksi hänet on nähty juontajana monissa muissa tapahtumissa, tavarataloissa, kauppakeskuksissa, messuilla yritysjuhlissa yms…

Piia on myös toiminut radiotoimittajana vuodesta 1990 (mm. Radio Jyväskylä, SBC-Radio ja Iskelmä sekä Radio 88,2.).

Piian TV-pesteistä mainittakoot mm. TV1:n Bingolotto (1995-2001) sekä monet Eurosportin ohjelmat ja vierailut lukuisissa muissa ohjelmissa. Lisäksi hän on spiikannut useita mainoksia televisioon ja radioon. Hän on myös dubannut ja tehnyt ohjelmiin voice overeita.

Piia on ollut mukana myös Up With People -maailmankiertueella 1995-96 esiintyen ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa tanssien ja laulaen. Hän on myös tehnyt PR-töitä Astrodomessa Houstonissa, Teksasissa. Lisäksi Piia on toiminut näyttelijänä useissa eri produktioissa ja näytellyt mm. Salatut elämät -televisiosarjassa.

Kaiken lisäksi Piia toimii personal trainerina. Vuonna 2018 hän julkaisi kirjan ”365 muutoksen päivää”, ja sen en tiimoilta hän tekee myös suosittuja Elämänmakuista elämää -luentoja, jossa hän huumorin siivin opastaa kuulijoita helpolla tavalla pitämään huolta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista.

Piia hallitsee tilanteen kuin tilanteen. Ei ole tuppisuu, eikä tiukkapipo. Missä sie tarviit leppoisaa juotajaa, joka heittäytyy ja tempaisee yleisön mukaansa vankalla ammattitaidolla, tässä on sulle sellainen.

Kielitaito: suomi ja englanti