Sonja Lumme

Sonja Lumme ei esittelyjä kaipaa. Viihdetaivaan kestosuosikki, menestyksekäs euroviisuedustajamme, valloittava komedienne ja puutarhaohjelmien suosikkijuontaja on tyylikäs, hauska ja mukaansatempaava esiintyjä. Hän on tullut tunnetuksi monipuolisena laulajana, mutta hän on pitänyt myös suuren määrän luentoja ja esitelmiä ja toiminut eri tilaisuuksien juontajana. Sonja on juontanut ja emännöinyt myös monia messutapahtumia ympäri Suomen. Sonjan myötä saat asiantuntevan, […]

Johanna Debreczeni

Johanna Debreczeni on vuoden 2004 Tangokuningatar, laulaja ja viihteen moniosaaja. Johanna tunnetaan loistavana esiintyjänä, ja hän onkin kiertänyt pian kaksi vuosikymmentä ympäri Suomea sekä käynyt esiintymässä mm. Saksassa ja Argentiinassa saakka. Johanna on pirteä, sanavalmis ja muuntautumiskykyinen. Hän on juontanut mm. monien erilaisten yritysten tilaisuuksia sekä messuja ja tehnyt kauppakeskusjuontoja ja toiminut ruotsinlaivoilla musiikkiemäntänä. Esiintymisvalmiudet: juontaja-/kuuluttajatehtävät […]

Petri Matero

Petri Matero on markkinoinnin, myynnin ja konseptien monitaituri, joka tuli tutuksi koko kansalle Jaajo Linnonmaan luotsaamasta Diilistä ylettyen kisassa toiseksi. Matero on noussut viime vuosina varsinkin LinkedInissä seuratuksi mielipidevaikuttajaksi, joka herättää aktiivista keskustelua itsensäjohtamisen, myynnin ja markkinoinnin aiheita yhdistävillä sisällöillä. Matero on aktiivinen Pelastakaa Lapset -järjestön toiminnassa, sekä vaikuttaa muusikkona ja artistien sekä asiantuntijoiden brändimanagerina. […]

Peter Nyman

Peter Nyman on kokenut ja karismaattinen juontaja ja moderaattori kolmella kielellä ja satojen seminaarien kokemuksella. Laaja yleissivistys, huumori ja tilannereagointi ovat Peterille tärkeitä työkaluja. Hän on journalisti, tv-juontaja ja viestintäammattilainen. Peter on tv-urallaan voittanut lukuisia Telvis-, Venla- ja juontajapalkintoja. Peter tekee myös viestintävalmennuksia yritysten johto- ja avainhenkilöille.

Eva Kela

Eva Kela on luonteeltaan eloisa ja avoin. Hän on tehnyt toimittajan/juontajan töitä yli 15 vuotta, lähinnä televisiossa sekä ruotsinkielisellä että suomenkielisellä puolella. Referenssit: Huomenta Suomi / mtv3 2014- Kadonneen Jäljillä / mtv3 2014 Min morgon / Yle Fem 2010-2013 Melodi Grand Prix / Yle Fem 2006-2010 Huvila Huussi / Nelonen 2007 Äidit ja tyttäret / […]

Olli Herman

Olli on parhaiten tunnettu Reckless Love -yhtyeestään ja lukuisista TV-esiintymisistään. Monet muistavat hänet myös MTV3:n menestysohjelma Tähdet, Tähdet ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Olli nauttii jokaisesta mahdollisuudesta esiintyä, sekä saamastaan huomiosta tavalla tai toisella. Hän on todennäköisesti Suomen, ellei maailman hyväntuulisin rokkitähti. Olli toimii bändinsä biisien sanoittajana ja osaa myös live-tilanteessa puhuessaan laittaa sanoja peräjälkeen muodostaen ymmärrettäviä lauseita […]

Emilia Vuorisalmi

Emilia Vuorisalmi ammatiltaan lääkäri ja hän toimii myös TV juontajana ja puhujana. Emilia on puhujana valovoimainen, energinen ja innostava. Hän puhuu avoimesti ja rohkeasti ja  pystyy tarvittaessa haastamaan yleisöä. Emilia haaveena on lisätä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä sekä tuoda helpotusta ja selkeyttä arjen keskelle.  Emilia uskoo unelmointiin, tekemiseen ja että onni on omissa käsissämme. Esiintymisvalmiudet […]

Heidi Willman

Yli kymmenvuotisen uransa aikana iloinen ja energinen Heidi Willman (ent. Sohlberg) on juontanut erilaisia messutapahtumia, urheilu- ja liikuntatapahtumia sekä paljon muita tilaisuuksia. Heidi on juontanut myös televisiossa ja ammattitaitoisena ja sopeutumiskykyisenä juontajana taitaakin monenlaiset työtehtävät. Heidin vahvuuksia ovat hyvä tilannetaju sekä englanninkielen taito, jolla hän on myös valmis juontamaan. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät […]

Jussi Heikelä

Jussi Heikelä on kokenut tapahtumajuontaja, jonka erikoisosaamista on saada arvokas tilaisuus tuntumaan rennolta. Heikelä on juontanut lanseerauksia, parin tuhannen ihmisen seminaareja, palkintogaaloja, ja toisaalta taas pienten ryhmien vetäytymisiä tai kickoffeja. Heikelä on nopea omaksumaan asioita (tarvittaessa lennosta). Hän kykenee vetämään asiantuntevasti tapahtumia ja paneelikeskusteluja, riippumatta kuinka syvään päähän halutaan sukeltaa. Jussi Heikelän tausta on monimuotoisessa viihteessä […]

Mirita Saxberg

Viidentoista vuoden esiintymiskokemuksella Mirita on säkenöivä ja sanavalmis juontaja, joka pitää huolen siitä että tilaisuudessa ihan oikeasti viihdytään. Mirita on tilannetajuinen tapahtumamarkkinoinnin monitoiminainen ja näppärä emäntä edustustilaisuuksissa. Hän on myös yrittäjätaustainen PR‐kouluttaja ja luennoi elävästi puheviestinnästä ja arkipäivän esiintymistaidosta vaikka yritysasiakkaille. Muuntautumiskyky pitää mimmin raikkaana persoonana, jonka kohtaamisesta jää hyvä mieli. Tämä aurinkoinen ammattilainen osaa […]

Sanna Varjanne

Sanna Varjanne juontaa ammattitaitoisesti tapahtuman kuin tapahtuman yli 20-vuotisella kokemuksellaan. Hän juontaa sujuvasti ja elävästi erilaiset yritystapahtumat, juhlat ja messut sekä markkinointi- yms. tilaisuudett. Mallinakin muistettu Sanna on erikoistunut liikunnallisiin ja urheilullisiin teemoihin, muotiin ja kauneuteen sekä lemmikkieläimiin ja lasten tapahtumin. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät Referenssit TV-mainoksia (Flora) Messujuontoja mm. Tampereen ja Turun […]

Sanni Kaikkonen

Sannista saat tilaisuuteesi varman ja monipuolisen juontajan. Sanni on erittäin kielitaitoinen ja sujuvan englannin lisäksi palvelee asiakkaita myös ruotsiksi, espanjaksi ja italiaksi. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät peli/visa/leikki malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät muu erikoisohjelmanumero (tapahtuma- ja promootiokoordinaattori) Referenssit X-treme Car Show 2010, 2011, 2012 ja 2013 Pilsner Urquell Finland Master Bartender-kilpailu 2012 englanniksi L’Orealin kauppakeskuskiertue (Sisters Inc) 100+ […]

Mikko Kekäläinen

Mikko Kekäläisen kasvot ja ääni ovat tulleet tutuiksi television ja radion kautta. Viime vuosina hän on vieraillut arki-iltaisin noin puolen miljoonan suomalaisen kodeissa TV1:n suositun Puoli seitsemän –ohjelman juontajana. Aamuvirkut radionkuuntelijat muistavat hänet mm. YLE Radio Suomen vauhdikkaasta Kiekuu-ohjelmasta. Mikko on tottunut esiintyjä erityyppisissä ja erikokoisissa yleisötilaisuuksissa. Perusvireeltään lämpimän humoristinen juontaja viihtyy myös toimittajamaista perehtymistä […]

Saija-Reetta Kotirinta

Saija-Reetta Kotirinta tarttuu töihin valoisalla otteella. Häneltä löytyy tilannetajua niin virallisiin kuin kevyempiin tilaisuuksiin. Näyttelijänä hän on tottunut heittäytymään tilanteeseen kuin tilanteeseen. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät juontajan oma laulu- tai musiikkiesitys muu erikoisohjelmanumero (improvisaatio-opetus) Referenssit -Salatut Elämät MTV3 -Jyrki MTV3 -Piiri SUB

Marja Hintikka

Marja Hintikka on monipuolinen juontaja, jolta löytyy kokemusta suurten rockfestivaalien lavoilta vaativiin gaala- ja seminaarijuontoihin. Marja on idearikas yhteistyökumppani, jolta sujuvat myös haastattelutilanteet. Vuoden 2013 Venla-gaalassa Suomen kansa äänesti Marjan kolmen parhaan televisioesiintyjän joukkoon. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät Referenssit Dancing on Ice , Nelonen 2013 / juontaja Puoli seitsemän, YLE TV1 2009-2013 / juontaja-toimittajaa Musiikki-TV Lista ja […]

Laura Poutanen

Iloinen ja huumorintajuinen Laura on hyvä valinta vaikkapa lasten- ja nuortentapahtumien juontajaksi. Hän on lavalla aito, energinen ja hauska oma itsensä, joka osaa ottaa kaikenikäiset katsojat huomioon. Lauralta onnistuu helposti muun esiintymisen lomassa vaikkapa pienen koreografian opetus lapsiyleisölle. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät peli/visa/leikki malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät muu erikoisohjelmanumero (tanssi, koreografia, liikunnalliset leikit, kasvomaalaus ja muu taiteilu, […]

Mari Sainio

Mari Sainio on juontanut monia tv-ohjelmia mm. Big Brother, Reikä Seinässä, Viihdeuutiset, sekä lukuisia livetapahtumia iltapukugaaloista kyläjuhliin. Marin läsnäolo, lämpö, aitous ja karisma valaisevat koko tilan, ja vieraiden viihtyvyys on taattu. Mari on myös tanssija, tanssinopettaja ja liikunnanohjaaja ja yksi Suomen parhaista Zumba-ohjaajista. Tarpeen vaatiessa Mari pitää vieraat liikkeessä! Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät muu erikoisohjelmanumero (liikunta- ja […]

Janne Rauhala

Janne ponkaisi suuren yleisön tietoisuuteen MTV3:n Diili-sarjan myötä, jossa katsojien mielestä hän oli mielenkiintoisin kilpailija. Jannen karismaattinen persoona, sosiaalisuus ja kyky mukautua osaksi organisaatiota nostavat tapahtumat uudelle tasolle. Monipuolisuutensa vuoksi hän tarjoaa ammattimaisuutta yritystapahtumiin, energiaa festareihin ja muihin tapahtumiin sekä uusia ajatuksia motivointi-, myynti- ja markkinointivalmennuksiin. Asiakkaiden mukaan yhteistyö Jannen kanssa sujuu mutkattomasti ja hän […]

Jenni Utriainen

Ensimmäisen virallisen juontokeikan Jenni teki 17-vuotiaana ja sen jälkeen mikrofonin kanssa on tehty töitä monenmoisissa kekkereissä ja tapahtumissa. Yli 30 kauppakeskustapahtumaa Espoon ja Rovaniemen välillä on juonnettu sekä lukuisia yritystapahtumia ja asiakastilaisuuksia. Jennin on lavalla luonteva, ja hänen aurinkoinen olemus tartuttaa ympärilläni oleviin ihmisiin. Hän rikkoon jään tarvittaessa vaikka oman katu-uskottavuuden kustannuksella. Hauska, vilpitön ja […]

Jarmo Koski

Jarmo Koski on kaikkien tuntema kasvo ja ääni. Hän on karismaattinen, empaattinen, hauska ja kaikkien ikäryhmien suosikki. Jarmoa on tilattu kauttamme paljon mm. erilaisiin äänitöihin, kuten mainoksiin ja dubbauksiin. Hän on omiaan myös juontajan ja kuuluttajan tehtävissä. Referenssit näyttelijä FIA teatteri, radio, dubbaus, elokuva, TV tunnetuin rooli Salkkari-Seppona animaatiorooleja mm Nicke Knackerton, Nalle Puh, Passepartout, […]

Aki Tuovinen

Sanavalmis ja kekseliäs kuuluttaja / juontaja kaikkiin tapahtumiin niin urheiluun kuin muihinkin tapahtumiin. Yksi mielenkiintoisimmista meriiteistä lienee yleisön villitseminen Yleisöaallon Maailmanennätykseen Olympiastadionilla vuonna 2011. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät Referenssit Yleisurheilun EM -kisat – Yleisurheilun Ruotsi-Suomi -maaottelu – Maastohiihdon ja mäkihypyn maailmancup – Yleisurheilun eliittikisat – Yleisurheilun Kalevan Kisat – Jukolan viesti – Tahko MTB – Helsinki City […]

Ali Jahangiri

Ali Jahangiri on monipuolinen mies. Hän on loistava stand up-koomikko sekä myös asiallinen juontaja ja luennoitsija. Ali luennoi paljon maahanmuuttajien asemasta Suomessa, rasismin lisääntymisestä ja tasa-arvon heikentymisestä. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät stand up -komiikka luento/esitelmä muu erikoisohjelmanumero (kielitaitona myös farsi) Referenssit Viidakon Tähtöset Sub 2012 toiminut konsulttina yrityksessä Trainer’s House yritystilaisuuksia (myös räätälöitynä) yksityistilaisuuksia

Anni Uusivirta

Anni Uusivirta on tehnyt mallintöidensä lisäksi monenlaisia juontotehtäviä. Hän on myös toiminut juontajana Tilt-ohjelmassa. Anni soveltuu juontamisen lisäksi mainiosti myös esimerkiksi konsulentti- ja esittelytehtäviin. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät Referenssit Miss Suomi-kilpailussa 2011 Viidakon Tähtösten-voittaja 2012 Tilt-tv ohjelman juontaja 2011-12 Lentoemäntä 2004-2011 asunnut englannissa 3 vuotta ja 5 Abu Dhabissa

Satu Kotonen

Satu Kotonen on mukaansatempaava, huumorintajuinen ja varma juontaja mihin tahansa tilaisuuteen! Kokemusta hänellä on monelaisista juontotehtävistä on yli 10 vuoden ajalta niin radiosta, radiokanavien kuuntelija- ja asiakastilaisuuksista kuin isoilta festivaaliareenoilta. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät Referenssit Radiojuontaja mm. Voice, Radio Iskelmä sekä Radio City Tampere (ent.Radio 957) Erilaisia juontotehtäviä kanavien ja yhteistyökumppaneiden tilaisuuksissa (mm. Iskelmäfestarit, Iskelmän synttäriristeily tervetulotilaisuus, […]

Kirsi Lassila

Kirsi on puheviestinnän ja äänenkäytön koulutuksen saanut pirtsakka ja ammattitaitoinen juontaja. Hän on sanavalmis ja hyvällä tilannetajulla varustettu juontaja, jolla ei mene sormi suuhun tiukankaan paikan tullen. Hänestä huokuva aurinkoisuus, aitous ja pohjalainen huumori pitävät huolen tapahtuman hyvästä tunnelmasta ja yleisön viihtyvyydestä. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät peli/visa/leikki luento/esitelmä muu erikoisohjelmanumero (puheviestinnän koulutus/konsultointi) Referenssit – Radio SUN – […]

Mia Mikela Ehrnrooth

Mialla on vankka kokemus juontajan ja promootiovastaavan työstä oltuaan mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tapahtumia ympäri Suomea ja Europpaa. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät

Jasmin Hamid

Jasmin Hamid on varma ja improvisaatiokykyinen esiintyjä. Hän on toiminut lukuisten tapahtumien juontajana ja on tuttu myös monista elokuvista ja TV-sarjoista. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät muu erikoisohjelmanumero (improvisaatio, spiikkaus, tanssiopetus, tataarin kieli)

Sebastian Rejman

Sebastian Rejman on monipuolinen muusikko, näyttelijä ja juontaja. Hänet on nähty niin Euroviisujen lavalla kuin monissa TV-ohjelmissa esiintyjänä.  Rejman on omiaan vaikkapa henkilöstö- ja asiakastapahtumien vetäjäksi sekä tilaisuuksiin, joihin kaivataan monipuolisesti lahjakasta esiintyjää.

Krisse Salminen

Krisse Salminen on monipuolinen esiintyjä, joka sopii mitä erilaisimpiin juontajan ja kuuluttajan tehtäviin. Hän on omimmillaan myös stand up -koomikon työssään. Krisse kuvailee osaamistaan parhaiten omin sanoin: ”Nomoi! Jos haluat sun juhliin jotain ihan erityisen ihanaa ja hauskaa ohjelmaa niin mä tiedän JUST parhaan vaihtoehdon: MINÄ! Voin kertoa juttuja täst elämästä, kundeista, rakkaudesta, häistä, julkkiksista, […]

Marianna Alanen

Marianne Alanen on monipuolinen juontaja ja on tullut tunnetuksi musiikkimaailmassa artistinimellään Kana. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät peli/visa/leikki Referenssit SubTV Juniori – kanavakasvo, SubTV juniori, v.2006- Staraoke, -juontaja, MTV3, v. 2003- Skabadabaduu!, juontaja, MTV3, v .2003-2005 Top7 -musiikkivideolista SuomiPopilla ja netissä, v.2006 Kanalasta kajahtaa, YleX, v. 2003-2004 Levytykset: wRAP -albumi v 2003 Staraoke1, v. 2004 Staraoke2, v. 2005 […]

Mika Saukkonen

Mika Saukkonen on tuttu kasvo ja ääni tv:n urheilulähetyksistä ja parhaiten hänet tunnetaan ehkä Oranssista takista ja Hockey Nightista. Mika hoitaa rennolla tyylillään urheilutapahtumien lisäksi messuja, yritystilaisuuksia ja erilaisia keskustelutilaisuuksia. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät peli/visa/leikki Referenssit Hockey Night Nova-Piazza, Radio Nova Tulosruutu, Kisastudioita, satoja ellei tuhansia erilaisia urheilulähetyksiä. (Sivuilla olevien kuvien kuvaaja: Veikko Somerpuro)  

Marianne Harjula

Marianne Harjula on palkittu tapahtuma-alan arvostetussa Evento Awards Gaalassa 2019 Suomen parhaana juontajana, puhujana ja kouluttajana. Hän on toiminut  alalla vuodesta 2001 lähtien ja on kysytty ammattilainen ympäri Suomen mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin. Vahvan juontajataustan lisäksi Marianne toimii myös puhujana erityisesti rakennus – ja sisustusaiheilla Camp Harjula Vlogien myötä sekä luennoi ja koluttaa itsepuolustuksen saloja yritys- […]

Heta Hyttinen

Heta Hyttinen on pitkän linjan musiikkialan kiintohenkilö, joka on tehnyt työtä puheammattilaisena jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Heta aloitti vuonna 1986 TV2:n Kasmasiini-ohjelman juontajana ja toimittajana, ja sittemmin Pikku Kakkosen kautta koukaten hän pääsi isoon kolmoseen ja legendaariseen Jyrkiin sekä muun muassa Ylen Musiikki-tv:n ja Maikkarin Lööpin Takana -ohjelman puikkoihin. Tämä varsinkin raskaan musiikin moniottelija on […]

Maisteri Simo Frangén

Simo Frangén, eli maisteri Frangén, on monipuolinen juontaja ja koomikko. Hän on Alivaltiosihteeri-ryhmän jäsen ja toiminut lukuisten TV-ohjelmien juontajana, kuten Maailman ympäri, SF-studio, Keksijätehdas ja Mieletön maailma. Frangén on verbaalisen sanailun mestari, joka keksii nasevaa sanottavaa aiheesta kuin aiheesta. Hän onkin erittäin suosittu niin televisiossa, radiossa kuin live-tapahtumissa. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät muu erikoisohjelmanumero (Niksishow ja Festivaalijuonnot) […]

Jani Toivola

Jani Toivola on New Yorkissa oppinsa saanut ammattitaitoinen, haasteita pelkäämätön ja aseistariisuva näyttelijä-juontaja. Jani on ollut mm. EU:n tasa-arvo teemavuoden lähettiläs sekä Lasten ja nuorten säätiön Särmää-kampanjan suojelija. Juontotehtävien lisäksi Jani luennoi suvaitsevaisuudesta sekä kansainvälistyvän Suomen haasteista ja mahdollisuuksista. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät luento/esitelmä Referenssit Eurovision Countdown, TV 2, v. 2007 -juontaja Idols, MTV 3, v. 2007 […]

Jarmo Mäkinen

Jarmo Mäkinen on koko kansan tuntema näyttelijä, jota on käytetty paljon myös monissa äänitöissä, kuten mainoksissa ja dubbauksissa. Jarmo on kokenut juontaja ja kuuluttaja, joka hallitsee myös stand up -komiikan sekä laulu- ja musiikkiesitykset. Referenssit Suomen Robinson 2003, Nelonen (juontaja) Rikostarinoita Suomesta TV 2, v. 2002-2003 (juontaja) Elokuvat: (mm.) Poika ja Ilves 1998 Lapin kullan […]

Vappu Pimiä

Vappu Pimiä on oivallinen valinta vaativimpienkin tilaisuuksien juontajaksi. Hän on tullut tunnetuksi lukuisista suosituista TV-ohjelmista, kuten Tanssii Tähtien kanssa, Maajussille morsian, Vappu ja Marja. Vappu on sanavalmis ja juontaja ja hän toimii tilanteessa kuin tilanteessa valovoimaisesti kokemuksensa ja sanavalmiutensa siivittämänä.

Tea Khalifa

Huumorintajuinen ja sanavalmis Tea on oikea valinta tilaisuuteen kuin tilaisuuteen kun kaipaat rentoa ja spontaania juontajaa. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät Referenssit Jyrki 2000-2001 (MTV3) Jyrki Countdown 2000-2001 (MTV3) Videotreffit 2002 (TV2) Band X 2002(MTV3) Kuvat sulle 2003 (TV2) Jyrki Awards 2000-2001, juontaja Elämä lapselle 2002, juontaja Koriaroll 2003, juontaja Safari Club- kiertue 2004, juontaja The Voice of […]

Kirsi Alm

Kirsi on kokenut uutisankkuri ja toimittaja MTV Uutisissa. Hän on kotonaan niin seminaarijuonnoissa kuin urheilullisten tapahtumien vetäjänäkin. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät Referenssit Toimittajana MTV3:lla Juontajana ja uutistenlukijana MTV3:n Huomenta Suomessa Radiossa uutistoimittajana ja juontajana: Radio Pori, Sport FM Urheilutoimittajana TV Nelosella, Radio Porissa, Radio Sport FM:llä, Urheilukanavalla Erilaisia studio-haastatteluja, yksityistilaisuuksia, messuja, seminaareja ym.

Sanna Mämmi

Sanna Mämmi on motivaatiopuhuja. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus juontamisesta ja toimittamisesta sekä radiossa että TV:ssä. Lisäpiristeenä hän on joogaopettaja, mindfulness-ohjaaja sekä life coach. Sanna hallitsee suvereenisti radio- ja TV-juonnot ja toimittamisen sekä tapahtumajuonnot, luennot, puhujakeikat, webinaarit, media- ja esiintymisvalmennukset ja paljon muuta. Koulutustausta: Suomen Teatteriopisto, näyttämötaide. HEO, radio- ja tv-journalismi. KEUDA Radio- ja […]

Henna Ilmonen

Hennan eteenpäin vievänä voimana toimivat positiivisuus ja elämänmyönteinen asenne. Tämä räväkkä ja energinen juontaja sopii ihan minkälaiseen tapahtumaan ja tilaisuuteen vain. Palaute asiakkailta on aina ollut pelkkää positiivista. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät Referenssit Show How (juontaja), Fox 2013 Ajoneuvos (tuotantokoordinaattori), MTV 2013 Selviytyjät (tuotantoavustaja), MTV 2012 Mitä tuli tehtyä (tuotantoavustaja), Nelonen 2012 Suomen […]

Tuomas Kytömäki

Tuomas Kytömäki on ammattitaitoinen, huumorintajuinen ja lämminhenkinen ammattipuhuja. Tuomaksella on reilun kahdenkymmenen vuoden esiintymis- ja juontohistoria, ja hän on juontanut myös lukuisia tv-, ja radio-ohjelmia. Tuomas tunnetaan valovoimaisena esiintyjänä, jolla on aina pilke silmäkulmassa. Tuomas on toiminut myös viimeiset kymmenen vuotta kouluttajana ja valmentajana, ja hänen vahvuuksiaan ovat rakentava vuorovaikutus (NVC), energisyys luontoyhteyden ja ravinnon kautta, traumatyö sekä […]

Sami Hintsanen

Sami Hintsanen on musiikin ja viihteen monitoimimies, joka on kotonaan niin teatterin lavalla, tv-studiossa kuin tuhansilla keikoillakin. Sami on viihdyttäjä ja showmies, joka ei jätä yleisöään kylmäksi. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät peli/visa/leikki juontajan oma laulu- tai musiikkiesitys  

Joke Linnamaa

Jokella on äly ja sana hallussaan. Hän on äärimmäisen motivoitunut, tunnollinen ja aikaansaava. Tuuheitten viiksien ”koristamassa” päässä liikkuu ajatuksia ja ideoita. Joke on varma ja luotettava, ja pitkän kokemuksen mukanaan tuoma ammattitaito on ihailtavaa seurattavaa. Ilmiömäinen musiikin tuntemus ja tietysti myös oma, tuhansien levyjen kokoelma antavat Jokelle mahdollisuuden esiintyä mitä erilaisimmissa keikka- ja työkuvioissa – […]

Lauri Salovaara

Lauri Salovaara tempaa yleisön kuin yleisön mukaansa rennon positiivisella otteellaan. Monipuolisten työtehtävien ja yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksen lisäksi tämä varmaotteinen juontaja on palkittu Vuoden puhujaksi vuonna 2017. Salovaaralta luonnistuvat kaikenkokoisten tapahtumien isännöinnit pienistä suuriin keikkoihin niin suomeksi kuin englanniksi. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät luento-/esitelmä-/motivaaiopuhuja Referenssit VAPO 80v. juhlat, juontaja 2020 Valtteri Bottas 30v. juhlat, juontaja 2019 Oulun […]

Lorenz Backman

Lorenz ”Lore” Backman on koulutukseltaan näyttelijäntyön maisteri ja toiminut jo yli kymmenen vuoden aja päätoimisesti juontajana. Hän on tuttu useista televisio-ohjelmista, kuten Huuma, Biisikärpänen, Mitä tuli tehtyä ja Adoptoidut. Backman on myös häikäisevä luennoitsija, joka saa kännykät pysymään taskuissa. Hulvattomat esimerkit omasta elämästä saavat yleisön tirskumaan ja seuraavassa hetkessä hiljentymään tiukan asiaosaamisen edessä. = * […]

Saara Hiivola

Luotettava ja sanavalmis muoti- ja viihdealan ammattilainen, joka on toiminut vuosia juontajana, mallina, stailistina ja tapahtumajärjestäjänä. Persoonallinen, trendikäs ja ammattitaitoinen juontaja juuri Sinun tilaisuuteesi Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät Referenssit Suomen Neito-, Model- ja Miss Suomi -kiertueilla juontajana, koreografina ja koordinaattorina vuodesta 2001-(kauppakeskukset, tavaratalot, messut, ravintolat, kylpylät, laskettelukeskukset…)Muut juonnot: Tapahtumat, kiertueet, tavaratalot, messut Juhlat, […]

Pete Poskiparta

Pete Poskiparta on muuntautumiskykyinen ja tyylikäs esiintyjä, joka elää aina tilaisuuden luonteen mukaan. Hän on myös kysytty mentalisti, joka tarjoaa kansainvälisen tason esityksiä, jotka nostavat tilaisuuden tunnelmaa, herättävät puhetta ja jättävät pitkäaikaisia muistijälkiä. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät taikuri Referenssit Näyttämötaikuuden Suomen mestari Ravintolataikuuden Suomen mestari Suomen Taikuri 2003 -arvonimitys Älä katso, TV 2 Katso pois. TV 2 […]

Heidi Suomi

Heidi on iloinen, sanavalmis ja energinen juontaja, joka hoitaa kiperimmänkin tilanteen kunnialla maaliin. Lukuisat suorat tv-lähetykset ovat koulineet Heidistä tilanneherkän ja varman esiintyjän, jonka huumorintaju on ehtymätön luonnonvara. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät Referenssit MTV3:n Tulosruudun ankkuri ja urheilutoimittaja 2001-2008 YLE TV2:n Urheiluhullut-ohjelman vakiojäsen 2009 MTV3:n Suurin pudottaja-ohjelman juontaja 2009 URHOtv:n lentopallostudioiden emäntä 2010 Erilaisten yritystapahtumien juontajana v. […]

Annika Metsäketo

Annika Metsäketo on tullut tunnetuksi monien radiokanavien juontajana ja toimittajana. Lisäksi hän on tehnyt lukuisia juontajantöitä erilaisissa tapahtumissa. Annika on myös juontanut televisiossa monenlaisia eri ohjelmia, kuten urheilua, Golden Stars -laulukilpailun sekä Elämä lapselle -konsertteja. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät Referenssit -risteilyemäntä Viking Line -radiojuontaja/toimittaja, Kiss FM, -TV-juontaja, Ring-a-ling -ohjelma, MTV3, syksy 2003 -TV-juontaja, […]

Teemu Virtanen

Teemu Virtanen on toiminut media-alalla jo yli 30 vuoden ajan on myös asunut 18 vuotta Yhdysvalloissa (1990-2008), josta hän tuotti ja juonsi monia viihdeohjelmia kansainväliseen televisioon. Suomessa Teemu tunnetaan parhaiten Hollywood Xpress, Älä Katso ja VO2-ohjelmistaan. Teemu on myös tunnettu persoona urheilu- ja hiihtopiireissä ja hänellä on voimassa oleva 24 tunnin hiihdon maailmanennätys (433,459 km – […]

Ellen Jokikunnas

Ellen Jokikunnas on tullut tunnetuksi lukuisista juontotehtävistään eri televisio- ja radio-ohjelmissa. Hänet tunnetaan mm. televisio­sarjoista Suuri kupla, Idols, Ellen Express ja Farmi Suomi. Elllen on hauska, reipas ja muuntautumiskykyinen ammattijuontaja. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät Referenssit Splash! Nelonen 2013 Fort Boyard – Linnake, Nelonen 2013 Stage, Nelonen 2011 Euroviisut, semifinaali ja finaali, Yle 2007 -kommentaattori Idols MTV3 2003-2008 […]

Miia Nikunen

Miia Nikunen on toiminut mallina, juontajana, koreografina, tapahtumaorganisaattorina, PR-henkilönä, messuemäntänä, mallikouluttajana ja kauneuskilpailujärjestäjänä vuodesta 1996 lähtien niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät

Christian Sandström

NÄYTTELIJÄ, JUONTAJA. Christian on tuttu juontajana ja esiintyjänä monesta tv-ohjelmista. Näyttelijänä hän on esiintynyt kotimaisten tuotantojen lisäksi kansainvälisissä elokuva- ja TV-sarjoissa. Tämän miehen monipuolisuus ei jää tähän, vaan hän hoitaa myös juontotehtävät sujuvasti molemmilla kotimaisilla kielillä sekä englanniksi. Juontaja hän on toiminut yli 150 erilaisessa tilaisuudessa vuosien varrella. Christian on valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta Helsingistä. Esiintymisvalmiudet […]

Tom Nylund

Tom Nylund on monipuolinen juontaja, joka on tullut tutuksi muun muassa Suomen euroviisukarsintojen juontajana. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät Referenssit Euroviisut, Suomen karsinnat ja finaali 2011 YleX aamujuontaja 2010 Euroviisujen varjossa 2007 Station T 2005-2010 (FST5) FISAF Aerobic World Championship 2008, Suomen joukkueen pressitilaisuus Festareita (esim. Jurassic Rock) Taitaja 2009 Kuntofestivaali, Metrosport Livelähetyksiä, urheilutapahtumia, yritystilaisuuksia, lehdistötilaisuuksia (Tomin kuva: […]

Janne Porkka

Janne Porkka on suosittu monipuolinen viihdyttäjä joka takaa satojen tv-esiintymisten ja livekeikkojen kokemuksella sekä ammattitaidolla tilaisuutesi onnistumisen. JUONTAJA: Ei ole olemassa pientä keikaa vaan isoja onnistumisia. Harjannostajaisista ja merkkipäivistä gaalailtoihin: Janne ottaa heti tilanteen haltuunsa ja luo välittömän tunnelman. juontaja-/kuuluttajatehtävät. Yleisö tulee paikalle viihtyäkseen. Tämän Janne on oppinut satojen keikkojen kokemuksella. Positiivisuus ja tilanteeseen sopiva […]

Mia Halonen

Helposti lähestyttävä Mia on tilannetajuinen, nopeaälyinen, energinen ja luotettava valinta tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät peli/visa/leikki malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät luento/esitelmä Referenssit Radio Aalto, juontaja-toimittaja v.2007- Maajussille morsian MTV3, juontaja v.2006 Radio Suomi YLE, juontaja-toimittaja v.2003-2006 Radio Aino YLE, juontaja-toimittaja v.2000-2002 Radiomafia YLE, juontaja-toimittaja v.1990-1993 TosiTV Nelonen, apulaistuottaja-toimittaja v.1999-2002 Useiden eri kokoisten tapahtumien juontotehtäviä kirjanjulkaisutilaisuuksista […]

Laura Ruohola

Laura on iloinen, positiivinen, sananvalmis ja kielitaitoinen juontaja. Voisi melkein sanoa, ettei tule tilannetta, missä tämä sisustamisen, urheilun, luonnon ja liikkumisen ystävä jäisi sanattomaksi. Itse asiassa juontokeikka sujuu vaikka laulaen, mikäli tilanne niin vaatii. Leikki leikkinä – esiintyminen ja lasnäoleminen ovat Lauralla vain yksinkertaisesti verissä. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät luennot/esitelmät sisustus, esiintymiskoulutus Referenssit Suomen kaunein mökki, 2014-2015, […]

Heikki Hilander

Ammattitaitoinen, ihmisläheinen tyyli juontaa ja esiintyä kuin sympaattinen naapurin poika. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät imitaatio juontajan oma laulu- tai musiikkiesitys Referenssit Huvin vuoksi / TV2 (2000-) Itse Valtiaat TV-animaatio (2001-) Venla-gaala 2003 -esiintyjä Hilander TV ohjelma 6.9.2010 alkaen TV2 esiintynyt ja juontanut useissa eri yksityis- ja yritystilaisuuksissa

Sanna Stellan

Sanna Stellan on näyttelijä, kirjailija, televisiojuontaja ja paljon muuta. Persoonallisen tyylin omaava Sanna on monipuolinen, mukaansatempaava, rento ja luotettava esiintyjä. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät Referenssit Juontanut mittavan määrän televisio-ohjelmia, muotinäytöksiä ja yritysjuhlia niin pienille kuin suurillekin yrityksille.

Jaana Saarinen

Jaana Saarisella on useiden vuosien kokemus teatterilavoilta ja televisiosta. Hän tekee esiintynmisvalmennuksia mutta on myös luonteva ja rento yritystapahtumien ja juhlien juontaja. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät luento/esitelmä muu erikoisohjelmanumero (teatteriesitykset, improvisaatio)

Lola Odusoga

Lola on esiintynyt myös lukuisissa asiakastilaisuuksissa, firmojen juhlissa, messuilla, avaisissa ja erilaisissa tapahtumissa sekä useissa TV-mainoksissa. Hänen spontaanisuutensa sekä luonnollisuutensa tuovat tilaisuuteen asiakkaan toivoman tunnelman. Esiintymisvalmiudet juontaja-/kuuluttajatehtävät malli-, konsulentti- ja esittelytehtävät Referenssit Miss Suomi 1996, Miss Universum – II perintöprinsessa 1996, Miss Scandinavia 1997 Juontanut suuren määrän eri TV-ohjelmia, kuten Tangomarkkinat, Kesänelonen, Lola & Tähdet, […]

Marco Bjurström

Viestintäkouluttaja, ohjaaja Marco Bjurström on jo vuodesta 1990 yhtäjaksoisesti  kiertänyt motivoimassa, liikuttamassa ja kehittämässä suomalaisia työyhteisöjä. Hänen ydinosaamisaluettaan ovat esiintymisvalmennus, viestintä- ja  vuorovaikutustaidot, palvelukoulutus sekä työhyvinvointi.4 Marco juontaa ja moderoi tilaisuudet niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin – ja laittaa tarvittaessa yleisön myös liikkumaan!

Tomi Lindblom

Tomi Lindblom on pitkän linjan TV-toimittaja ja mediamaailman moniosaaja. Hän on toiminut uutisankkurina ja päätoimittajana sekä MTV3-kanavalla että SuomiTV:ssä. Lisäksi hän on juontanut useita ajankohtaisohjelmia ja tehnyt satoja TV-haastatteluja niin suomalaisten kuin maailmankuulujen vaikuttajien ja julkisuuden henkilöiden kanssa Martti Ahtisaaresta Turkin presidenttiin ja Venäjän ulkoministeriin sekä Kari Tapiosta Roger Mooreen ja Abba-yhtyeen jäseniin. Lindblom on […]